Pitkästä aikaa kävin kurkistamassa. Ihmisiä käy täällä, vaikkei uusia tekstejä ole syntynyt pitkään aikaan. Ei niin kuin ei olisi tapahtunut. Päinvastoin. On ollut paljon tunnusteltavaa. Me muutimme, ja hän luoksemme alkukesästä. Kaikki on ollut herkkää ja ihmeellistä. Luin vanhoja tekstejä ja tuntuu hyvältä sekin, tämä aika ihan vain kotosalla. Elämässä on juuri nyt toinen rytmi, samaan aikaan keveä ja syvä.

On ollut niin kevät. Pakastuva maakin on tuoksunut keväältä, välillä hiekka rahissut jalkojen alla. Talitiaiset sirkuttaneet jo monena päivänä. Ja mikä valo. Yhä pidentyvät päivät.

On ollut hetkiä, kun on pakahduttanut tämä kaikki kauneus. Elämässä on yhtäkkiä tapahtunut paljon hyviä asioita. Olen ollut täynnä kiitosta ystävistä, läheisistä, luonnosta, huolenpidosta. Vuosien jälkeen tapasin ystävän, jonka kanssa kaikki oli helppoa, luontevaa, syvää. Jotenkin olen nyt saanut yltäkylläisesti. En osaa sanoa muuta kuin kiitos.

Loma päättyy, se sellainen, jossa on tallusteltu villasukissa ja polteltu kynttilöitä, luettu kirjoja, nukuttu hyvin. Tänään olen koonnut loput joulusta talteen laatikoihin ja pessyt pyykkiä. Neljäs kone pyörii ja yksi kasa vielä odottaa vuoroaan. Olen tämän viikon aikana nauttinut puusaunan löylyistä ja sen lämmössä sulattanut pakkasen jäädyttämät varpaat. Tänään olen hörppinyt monta mukillista kuumaa kaakaota, enemmän kuin koko syksynä. Tammikuun postin mukaan kirjoitan kortteja ihmisten postilaatikoihin. Ehkä jo huomenna ensimmäisen työpäivän jälkeen voisin hakea ensimmäiset tulppaanit maljakkoon. Jokin minussa kääntynyt odottamaan jo kesän ihmettä.

Syksy on ollut täynnä ja silti ajatukset ovat tuntuneet liian henkilökohtaisilta jaettaviksi. Toisaalta vaatineet hidastamista tullakseen itsellekin ymmärrettäviksi. Olen kulkenut menneissä hetkissä, etsinyt totuutta, ollut kiitollinen siellä olleista kohtaamisista. Olen nauttinut tulen ritinästä ja kynttilöiden valosta, ensilumesta ja pakkasesta. Heräillyt öisin painajaisiin. Haaveillut matkasta pohjoiseen, revontulten alle. Olen kaivannut pieniä, hitaita asioita. Aikaa kuunnella. Pupujen kuonon pehmeästä. Toivonut hyvää. Läheiset yhä tärkeintä maailmassa. Luulimme, että tarvitsemme uutta kotia. Nyt tuntuu, ettei sen aika juuri vielä olekaan.

On ollut niin täysiä päiviä, olen käynyt täällä vain kääntymässä. Ajatukset tulvivat yli, en tiedä, mitä niistä edes yritän tavoittaa tähän. On ollut kaikkia tunteita, varovasti myös lohdutusta ja toivoa. Jotkin haaveet pettymyksiksi kerta toisensa jälkeen. Mutta me saimme tämän kesäisen syyskuun viikonlopun. Istuimme ilta-auringossa syömässä eteen kannettuja herkullisia ruokia, säteet siivilöityivät koivun lehtien välistä, vaahterat hehkuivat, käärin villatakkia vähän tiukemmalle, pakenin ampiaisia. Tunnelma oli syvän hyvä, tallentui muistoihin erityisenä. Vaellettiin puutalokortteleita edestakaisin, ihailtiin näyteikkunoita.