Olen ollut täynnä kielojen vienoa tuoksua heinikon seasta työmatkalla, parvekkeelle kantautuvia lasten ääniä, kun pelaavat jalkapalloa, valmentajat ohjeistavat. Aamuja, joissa valo siivilöityy lehtien välistä ja tuuli kahistelee koivuissa eikä ole liian kuuma. Iltapäiviä, joissa keitän teetä ja luen kirjaa, syön jälleen yhden rasiallisen mansikoita parvekkeella ja tunnen, että asiat ehkä sittenkin asettuvat jälleen oikeisiin uomiin.

Vieläkin työasiat pulpahtelevat, vievät liiaksi tilaa. Tunnistan univelkoja ja jotakin mielen hätäännystä, mutta vähemmän. Nytkin ajattelen, ehkä menisin nukkumaan, heräisin aamulla virkeänä, monista unista rikkaana. Alkukesä on minulle ihana, jos ei ihanin. Vähempi tavara vapautta. Mökkihaaveet malttamatonta odotusta.