Olen tänä syksynä jostakin syystä miettinyt paljon mummulaa. Oikeastaan en edes ole miettinyt, olot muistot tuoksut tunnelmat ovat tulleet luokseni jostakin näiden syksyn hämärien päivien mukana. Oli turvallista. Ikkunoiden verhoja ei keittiötä lukuun ottamatta suljettu ennen kuin sopukasta nukkumaan mennessä. Kun yöllä kävi vessassa varoi astumasta natisevalle lattialankulle etteivät mummu ja vaari heräisi ja kuitenkin lähes poikkeuksetta mummu heilutti takaisin tullessa, ikkunoista heijastui taskulampun valo. Pakastin hurisi.

Aamulla kahden suljetun oven takaa kuului aamuteeveen ja uutisten ääniä. Äänet vahvistuivat lähemmäs tullessa. Yhä niihin liittyy paljon lämpöä. Vaari istui keinutuolissa tai oli tulossa Ripen kanssa lenkiltä. Hiihtämästä. Joskus ehti petaamaan sänkyä vaarin avuksi, mummu osasi jättää vahingossa tarkoituksella sen meitä varten. Perjantaisin matot oli koottu jo kasoihin. Leivinuunissa paloi tuli. Pian tuoksui rieska ja pulla ja pannukakku. Uunipuuro ja marjasoppa. Ehkä siksi olen tänä syksynä tehnyt niin usein marjasoppaakin vaikkei mummu tehnytkään sitä mansikoista niin kuin minä. Siksi se oli vielä parempaa. Minusta oli hauskaa katsella kuinka mummu leipoi rieskat, pyöritti ja taputteli hellin käsin. Painaa veteen kastetulla haarukalla reikiä kylkiin. Maistaa rapean kuoren alla pehmeä leipä.

Sanaristikoita iltaisin ja sukkapuikkojen kilinä. Mustikkaretket. Lintulauta ja miten mummu osasi jutella oravien kieltä. Ihmisten ja erityisesti suvun ihmisten pitäminen lähellä. Tiskien virutusvesi emalivadissa, jauhokomeron tuoksu. Ja saunaportaiden, miten kaide tuntui liukkaalta kättä vasten. Siskon kanssa pelkäsimme kellarin pumppua. Pukuhuoneessa kylmä ilma varpaita vasten. Virsiä yhdessä iltaisin. Iltarukous. Tarinat menneestä, miten en nyt muista kaikkea, ihmiset menevät sekaisin vaikka kuulin monta kertaa ja osasin silloin. Mummun käsien pehmeä iho omassa kädessä. Mustaapekkaa sikaa ja muistipelejä. Vaari piilotti mustan pekan pöytäliinan alle eikä kukaan hävinnyt. Mummu kuorimassa keittoperunoita keittiössä, kastelemassa kukkia jaffapullolla. Vaarin sininen kahvikuppi talouspaperin päällä.

On ollut ikävä mummun lämpöä, syvää viisasta sydäntä. Olen ehkä jotenkin yllättynyt, että muistan niin paljon. Että muistot ovat niin vahvoja ja hyvällä tavalla eläneet omaa elämäänsä, saapuvat jostain. Etten ole kadottanut niitä asioita. Olen miettinyt minkä kaiken tahtoisin osata löytää tähänkin elämään. On paljon sellaista, jonka tahtoisin säilyttää. Jakaa. Sairaalan sängyssä mummu sanoi, että kaikki on hyvin eikö niin, oli turvallista luopua kun mummu itse oli niin valmis lähtemään Kotiin. Sekin herättää paljon ajatuksia tänään. Sellaisia joille on vaikea löytää sanoja.