Päivät ovat nyt kuuraisten oksien ihastelua sekä hengityksen ja tämän kaupungin halki virtaavan veden höyryämistä. Iltaisin lämpiää sauna tai suihkun jälkeen varvaskylvyssä jalat. Neulon vielä muutaman silmukan ennen kuin vedän taas villasukat varpaita lämmittämään ja jotenkin tuntuu niin kiitolliselta tämä kauneus, tunnelma, ihme. Raapaisen tulitikun ja kynttilän toisensa perään sytytän valoksi, silmien ja sydämen iloksi. Mutta kaktus kyllästyi, tiputtaa päivä päivältä isompia lehtioksiaan ikkunalaudalle, vien pois, yritän huijata itseäni etteivät olleetkaan siinä, koko ajan toivon, että edes jokin viimeinen jää, selviää tästä taas kesään. Sillä sekin tulee.