Joka ruukussa ja parvekelaatikossa siemenet ja taimet kurkistelevat aurinkoon. Niin lämmintä on, että meinaan unohtaa antaa niille riittävästi vettä. Olo on helpottunut, tälle kuluneelle viikolle oli kasautunut ylimääräisiä kevätkoitoksia ja nyt ne ovat takanapäin. Ensi viikkoon voi suunnistaa kevein mielin.

Tuntuu, että samalla elämään tuli ihan uutta tilaa. En vielä tiedä, millä kaikella sitä täyttäisin. Aloitin tyhjentämällä vaatekomeroa, lukemalla kiinnostavia kirjoja ja haaveilemalla. Olen tavannut rakkaita ihmisiä ja miettinyt elämän syvyyksiä. Luulen, että joksikin aikaa tarvitsen vain tätä tilaa ilman suurempia suunnitelmia.

On tuntunut tärkeältä saada olla olemassa. Järvellä vuoroin vaahtopäisiä aaltoja, tyyniä iltoja ja nyt lempeitä laineita. Ikkunan alla omenapuihin syntyneitä nuppuja. Olen kiitollinen tästä kauneudesta, kun lokit luovat lentävän varjon ylleni. Olen kiitollinen siitäkin, että saan elää näiden ihmisten ympäröimänä. Jostakin tuli nyt tällainen ihmeellinen kertakaikkinen rauha. Olen häkeltynyt.