Muistin yhtäkkiä, miltä pupun kuono tuntuu poskea vasten, kun se viikset kutittaen painautuu lattiaa vasten, etsii hengityksen lämmön, naksuttelee hiljaa "minä pidän tästä"-jutteluaan. Muistin yhtäkkiä, miten pehmeä ja elämää täynnä.

Tuntuu ihmeelliseltä, mistä linnut eilen tiesivät helmikuun alkaneen, kun ne sirkuttivat ja visersivät kevättä, vaikka maailma oli lumisateisen hämärä, aurat kulkivat työn touhussa, kun läpi edellisen vuorokauden oli satanut monta kerrosta uutta lunta eikä sade näyttänyt loppuvan. Tänään kotimatkalla huutelivat varikset, mustarastas lähti naapuritalon marjapensaasta, tilhet helisivät ja juuri äsken kodin täytti ihana auringon valo, kun se käväisi pilven reunalla.

Pääsimme vihdoin eilen hiihtämään. Sen jälkeen, kun suksen pohjat lakkasivat keräämästä paakkuja, se tuntui hienolta. Liitää alas mäkeä, niin kuin se olisi liitoa ollut, mutta tuntui siltä. Ja tunne siitä, kun lihakset tekevät jotakin niin tosissaan.

Tälle illalle jalkakylpy ja kuumaa kaakaota. Sydämen hiljaisuutta ja hyviä ajatuksia toisten varalle. Voisin tiskatakin.