Marraskuu teki todeksi yhden pitkään eläneen unelman: sain muuttaa kotiin, jonka ikkunasta näkyy järvimaisema. Olen aika innoissani, tänä aamuna katselin teemuki kädessä, kuinka tuuli heitteli vettä aaltoina rantakiviin ja kuuntelin, kun taivaalta vihmoi sadetta ikkunaan.

Muuttolaatikoita on vielä joka nurkka täynnä. Elämä on ollut niin pitkään nyt ensin häälaatikoita ja kirpparilaatikoita nurkissa ja sitten häälahjapusseja ja pakattuja muuttolaatikoita, nyt purkamista ja omaa paikkaa odottavia kasoja, että keskeneräisyyden ja epäjärjestyksen sietämisen kykyni alkaa olla koetuksella. Pitäisi osata nauttia tästäkin kohdasta muuttomatkaa, mutta ihan juuri nyt odotan vain sitä, että kaikki löytäisi paikalleen.

Olen auttanut mieleeni rauhaa sillä, että edes osa kodista on järjestyksessä ja keskeneräiset kohdat kasattu muutamaan paikkaan, sieltä sitten laatikko kerrallaan ja jos ei jokin löydä heti paikkaansa, se saa jäädä odottamaan, jotta helpommat ja selkeämmät järjestyisivät ja sitä kautta määrä vähenisi. Huh. Tänään pitäisi osata ostaa pesukoneen osia, jotta saisin vedet kulkemaan oikeisiin suuntiin ja opetella tiskikonetta.

Sytyttelen kynttilöitä ja asettelen kukkia ikkunalaudalle. Teen tuttavuutta uuden talon ääniin ja sulatan pakastimen. Vierailen parvekkeella ja suunnittelen sinne joulukuusen paikkaa. Olen aika onnellinen tänään. Väsynyt mutta syvästi rauhan keskellä. Ehkä hiippailen vielä hetken aikaa villasukissa ennen kuin ryhdyn puuhiin.