Tämä viikonloppu on kulunut muun muassa marjapensaissa. Vadelmat olivat viime kerrasta kasvaneet. Mustaherukoita poimin äidin mehumaijaan, jotta saan talven ja flunssan tullen kuumaa herukkamehua. Sen lisäksi olen kerännyt kanervia ja isän kanssa kävimme viljapellon laidalta hakemassa vähän kauraa ja ohraa kuivumaan. Isällä sirppi, minulla pahvilaatikko, korsissa joitakin ällöttäviä ötököitä, jotka yritin ravistella pois.

Olen yrittänyt koota ajatuksiani siinä onnistumatta. Tämä elokuu on tuonut mukanaan jostakin syystä myös pelkoa elämästä enkä osaa liittää sitä nyt mihinkään selkeästi. Yhä löydän itsestäni surematonta surua, kysymyksiä joihin ei vastauksia löydy. Hätäännystäkin ja epävarmuutta. Sen keskellä helpompaa poimia vadelmia ämpäriin, keskittyä elokuun auringon lämpöön, pilviin ja siihen, miten järven vesi ei sittenkään ollut vielä kylmää, vain ihanan raikasta. Muka yrittää hiljentyä ja taas löytää itsensä lykkäämästä ajatusvyyhtensä taka-alalle jollakin tarpeellisella mutta kuitenkin verukkeella. Ja sittenkin kaiken yllä häilyvänä läpäisevänä myös Läsnäolonsa. Rauhoittava, lempeä läsnäolonsa, josta olen niin kiitollinen "tässä Minä olen, älä pelkää, en ole menossa minnekään, en ole kaukana, olen tässä, saatavilla, tunnistettavissa, löydettävissä".

Oli niin pitkä hiljainen, verhottu kausi, jossa kaikesta ehti tulla vaikeampaa. Nyt rukouksesta on tullut touhun keskellä huokaistuja keskeneräisiä ajatusten kulmia, puolikkaita lauseita ja sitä, että "Sinä näet tähän minuun ja tunnet kaiken kokonaisesti, minä en osaa, auta, tämän kaiken Sinulle jätän". Olen miettinyt töiden lasten isää, joka sulkee lapsensa kättensä suojiin, vetää suurten kämmenten alle lähelleen, kysyy, kuinka voit, miten on päivä mennyt, näytät väsyneeltä tänään. Sellaiseen Jumalaan minä uskon. Jumalaan, joka pitää lähellä, suojelee, arvostaa, vaalii, tahtoo kuulla henkilökohtaisesti meiltä, miten on päivä mennyt, vaikka näkisikin sen jo, tyttäreni on väsynyt tänään. En tiedä, jonkin alle välillä kadotin sen läheisen Jumala-suhteen, jota ilman ei elämästäni tule mitään. Ja nyt olen kyyneliä ja hiljaista kiitosta, älä jätä minua enää, älä anna minun luopua Sinusta, hävetä uskoani ja Sinua. Surua siitä, että on niin paljon ihmisiä, jotka eivät tunne Kolmiyhteisen Jumalamme rakkautta.