Aamuni venyi. Sinä lähdit töihin, tein aamupalaa, sen syötyäni loikoilin peittojen alla poikittain sinun peittosi mytyttynä tyynykseni. Ovikello soi yhdentoista aikaan mutta yöpaitulissa en mennyt vastaanottamaan pajunkissoja. Katselin areenaa ja mietin elämäni kokoisia kysymyksiä.

Miten on hyvä viipyä hiljaa. Useammin tarvitsisin pysähtymistä ja vaikka tiedostan sen, kiidän niiden hetkien ohitse, mitä pelkään. Kaipaan viipyä hiljaa myös sinun kanssasi. Sade ropisi ikkunapeltiin. Naapurin vauva itki pienen lapsen pienellä äänellä. Ensi viikon työt, ensi syksyn. Mitä ovat ne asiat, joita tarvitsen, kaipaan. Jostain syystä tunnen eläväni välivaihetta, vaikkei sellaisia ole, on tämä elämä läsnä tässä vähän matkaa kerrallaan.

Eilen metsäretkellä eväiden ja sinun kanssasi. Järven rannalla aallot olivat suuria ja äänekkäitä. Kun polku kaartui muutaman askeleen syvemmälle vihreään syliin, veden voimakas hiljeni taka-alalle, tilan ottivat linnut. En jälleen muista, kuka laulaa hyyit hyyit, mutta se tekee sen vaimeasti, pitää tasaiset tauot säkeiden välissä. Mielestäni kaunis.