Sunnuntai. Viivyin peittojen alla pitkälle aamupäivään, kävin välillä vain nostamassa sälekaihtimet auringon astua sisään vastapäisen talon seinän viertä. Kun lopulta hipsuttelin paljain varpain pienen kotini lattioita, melkein ensimmäiseksi kastelin saviruukkujen vihreiden lehtien mullan. Täytin kulhon marjoilla ja maustamattomalla jogurtilla, istuin yön aikana kuivuneiden pyykkien viereen mietteissäni.

Mietteissäni kulki värejä ystävien tuomasta tulppaanikimpusta kuivattamistani terälehdistä. Sävystä, jolla on tarkoitus maalata keittiön pöytä ja tuolit. Pihapuun punatulkun vatsan talvisesta. Tämän kuluneen lomaviikon keväisistä ja hieman jo tulevaa kesää. Värejä elämän eri puolilta. Värejä, joilla lohduttaa ystävää. Värejä, joista rakentaa vähän aiemmin alkanut kuukausi. Värejä, joihin tämän hetken haaveet pukevat itsensä.

Tunnistan jonkin unelmissa muuttuneen. Vielä en oikein ymmärrä mikä kaikki tai ehkä uskalla sanoittaa mikä sydämelle on totta, katsoa aivan niin suoraan kohti. Ja unelmilla on läpikuultavan valkoiset vaatteet, ne kätkeytyvät lumisten oksien sekaan, piiloutuvat häikäisevän auringon kirkkauteen enkä voi katsoa kohti. En asti. Mutta tunnistan ne siellä kulkevat omikseni. Haluan rohjeta tutustua ja tunnustella. Elämä, varovainen hauras.